Automaattinen LED-nauhan juotoskone

Automaattinen LED-nauhan juotoskone

1. Automaattisen LED-nauhan juotoskoneen mallit

A. Yksi pää, yksi asema, (R-akseli)

B. Yksi pää, kaksi asemaa, (R-akseli)

C. Kaksoispää, yksi asema, (R-akseli)

D.Kaksoispäät, kaksoisasemat (R-akseli).

E. Muita räätälöityjä malleja on saatavana. Tervetuloa ottamaan yhteyttä.

 

2. Automaattisen LED-nauhan juotoskoneen ominaisuudet

Vähennä huomattavasti inhimillistä työtä ja työvoimakustannuksia.

Helppo käyttää. Erityisiä taitoja ei tarvita.

Pitkä käyttöikä.

3. Automaattisen LED-nauhan juotoskoneen käyttö

Viestintäteollisuus: Applen tuotetietolinja, HDMI, RJ45, FPC, korkeataajuiset ensimmäisen luokan tuotteet sopivat automaattiseen juotoskoneeseen.

Optoelektroniikkateollisuus: LED-näyttö, led-nauha, led-tasasuuntaaja, led-pallolamppu, led-lampun helmet ja muut tuotteet soveltuvat automaattiseen juotoskoneeseen.

Laiteteollisuus: ilmastointilaitteen kaukosäädin, ilmastointilaitteen ohjauspaneeli, tietokoneen kaiuttimet, TV-kytkimien liittimet ja muut tuotteet sopivat automaattiseen juotoskoneeseen.

Autoteollisuus: sytytyskytkimet, autojen polttoaineanturit, navigaattorit, moottoripyörän salama ja muut tuotteet sopivat automaattiseen juotoskoneeseen.

Leluteollisuus: Lelukahvan liittimet, piirilevyt ja muut tuotteet sopivat automaattiseen juotoskoneeseen.

 

5. Todistus 5

 

7. Lähetys5

DHL/TNT/FEDEX. Jos haluat toisen toimitusajan, kerro meille. Me tuemme sinua.

 

8. Maksuehdot

Pankkisiirto, Western Union, luottokortti.

Kerro meille, jos tarvitset muuta tukea.

 

 

9. Aiheeseen liittyvää tietoa:

Hitsauksen historia

Ennen 1800-luvun loppua ainoa hitsausprosessi oli metallin taonta, jota sepät olivat käyttäneet satoja vuosia. Varhaisimmat modernit hitsaustekniikat ilmestyivät 1800-luvun lopulla alkaen kaarihitsauksesta ja happikaasuhitsauksesta ja myöhemmin vastushitsauksesta.

1900-luvun alussa sotatarvikkeiden kysyntä ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana oli erittäin korkea, ja tarve halvalle ja luotettavalle metalliliitosprosessille tuli kriittiseksi, mikä edisti hitsaustekniikan kehitystä. Sotien jälkeen syntyi useita nykyaikaisia ​​hitsaustekniikoita, mukaan lukien laajalti käytetty manuaalinen kaarihitsaus, kaasumetallikaarihitsaus, upokaarihitsaus, täytelankahitsaus ja sähkökuonahitsaus. Nämä menetelmät sallivat automaattisen tai puoliautomaattisen hitsauksen.

1900-luvun jälkipuoliskolla hitsaustekniikka kehittyi nopeasti laserhitsauksen ja elektronisuihkuhitsauksen kehittyessä. Nykyään hitsausrobotteja käytetään laajasti teollisessa tuotannossa, ja tutkijat jatkavat hitsauksen luonteen tutkimista, uusien menetelmien kehittämistä ja hitsauksen laadun parantamista.

Metalliliitosten historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Varhaisia ​​hitsaustekniikoita löydettiin Euroopasta ja Lähi-idästä pronssi- ja rautakaudella. Kahden jokialueen sivilisaatiot, kuten Babylon, olivat alkaneet käyttää juotostekniikkaa tuhansia vuosia sitten. Vuonna 340 eKr. hitsaustekniikkaa käytettiin Intiassa muinaisen Delhin rautapilarin rakentamisessa, joka painoi 5,4 tonnia.

Keskiaikaiset sepät liittivät metalleja takomalla jatkuvasti kuumia kappaleita, mikä tunnetaan takomisena. Vuonna 1540 Wiener Heavy Bilinkon "Flameology" kuvaili taontatekniikoita. Euroopan renessanssin aikana käsityöläiset hallitsivat takohitsausta, ja tekniikkaa jalostettiin jatkuvasti seuraavien vuosisatojen aikana. 1800-luvulle mennessä hitsaustekniikka oli edistynyt merkittävästi. Vuonna 1800 Sir Humphry Davy löysi sähkökaaren. Myöhemmin venäläinen tiedemies Nikolai Slavnyov ja amerikkalainen tiedemies C. Coffin tekivät kaarihitsausprosessin suosituksi metallielektrodin keksinnöllä. Valokaarihitsausta ja myöhemmin hiilikaarihitsausta hiilielektrodeja käytettiin laajalti teollisessa tuotannossa. Noin 1900 AP Stroganov kehitti Isossa-Britanniassa metallipäällysteisen hiilielektrodin, joka tarjosi vakaamman valokaaren. Vuonna 1919 CJ Holslag käytti ensimmäisen kerran vaihtovirtaa (AC) hitsaukseen, vaikka tämä tekniikka tuli laajalti käyttöön vasta kymmenen vuotta myöhemmin.

Vastushitsaus kehitettiin 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä. Ensimmäisen vastushitsauksen patentin haki Ireuch Thomson vuonna 1885, ja hän jatkoi tekniikan parantamista seuraavat 15 vuotta. Alumiinin lämpöhitsaus ja palava kaasuhitsaus keksittiin vuonna 1893. Edmund David löysi asetyleenin vuonna 1836. Noin vuoteen 1900 mennessä syttyvä kaasuhitsaus tuli laajalti käyttöön uudentyyppisen kaasupolttimen kehittämisen ansiosta. Halpojen kustannustensa ja hyvän liikkuvuuden ansiosta kaasuhitsauksesta tuli yksi suosituimmista hitsaustekniikoista 1900-luvun alussa. Kuitenkin, kun insinöörit paransivat metallipinnoitustekniikkaa elektrodien pinnalla (eli virtauksen kehittyminen), uudet elektrodit pystyivät tarjoamaan vakaamman kaaren ja eristämään perusmetallit tehokkaasti epäpuhtauksista. Tämän seurauksena kaarihitsaus syrjäytti asteittain palavan kaasuhitsauksen ja siitä tuli eniten käytetty teollinen hitsaustekniikka.

Ensimmäinen maailmansota lisäsi hitsauksen kysyntää, ja maat kehittivät aktiivisesti uusia hitsaustekniikoita. Iso-Britannia käytti pääasiassa kaarihitsausta, ja he rakensivat ensimmäisen täysin hitsatulla rungolla varustetun laivan, Flagon. Sodan aikana kaarihitsausta sovellettiin ensimmäistä kertaa myös lentokoneiden valmistukseen. Esimerkiksi monet saksalaiset lentokoneet rakennettiin tällä menetelmällä. On myös syytä huomata, että maailman ensimmäinen täysin hitsattu maantiesilta rakennettiin vuonna 1929 Słudwia Maurzyce -joen yli lähellä Wolffia Puolassa. Sen suunnitteli Stefan Bryła Varsovan teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1927.

1920-luvulla hitsaustekniikka teki suuria läpimurtoja. Automaattinen hitsaus syntyi vuonna 1920, ja automaattinen langansyöttö varmistaa jatkuvan valokaaren. Myös suojakaasut saivat tänä aikana merkittävää huomiota. Koska metalli reagoi ilmakehän hapen ja typen kanssa korkeissa lämpötiloissa, syntyvät ontelot ja yhdisteet voivat heikentää hitsiliitosta. Ratkaisu oli käyttää kaasuja, kuten vetyä, argonia ja heliumia, eristämään hitsausallas ilmakehästä. Seuraavalla vuosikymmenellä jatkokehitys mahdollisti aktiivisten metallien, kuten alumiinin ja magnesiumin, hitsauksen. 1930-luvulta toiseen maailmansotaan asti automaattisen hitsauksen, vaihtovirran ja aktiivisten aineiden käyttöönotto vaikutti suuresti kaarihitsauksen kehitykseen.

Vuosisadan puolivälissä{0}}tutkijat ja insinöörit keksivät useita uusia hitsaustekniikoita. Nastahitsaus, joka keksittiin vuonna 1930, otettiin nopeasti käyttöön laivanrakennus- ja rakennusteollisuudessa. Samana vuonna keksitty upokaarihitsaus on edelleen laajalti käytössä. Vuosikymmenten kehityksen jälkeen suojattu volframikaasukaarihitsaus valmistui vuonna 1941. Vuonna 1948 suojakaasuhitsaus mahdollisti ei-rautametallien nopean hitsauksen, vaikka se vaati suuria määriä kallista suojakaasua. Manuaalinen kaarihitsaus kulutuselektrodilla kehitettiin 1950-luvulla ja siitä tuli nopeasti suosituin kaarihitsaustekniikka. Vuonna 1957 otettiin käyttöön täytekaarihitsaus, joka mahdollisti itsesuojatut lankaelektrodit, jotka paransivat huomattavasti hitsausnopeutta. Samana vuonna keksittiin plasmakaarihitsaus, ja sähkökuonahitsaus seurasi vuonna 1958.

Hitsaustekniikan viimeaikainen kehitys sisältää vuonna 1958 käyttöön otetun elektronisuihkuhitsauksen, joka mahdollistaa pienten alueiden syvän ja kapean hitsauksen. Laserhitsauksesta, joka keksittiin vuonna 1960, tuli myöhemmin tehokkain nopea automaattihitsaustekniikka. Sekä elektronisuihkuhitsauksella että laserhitsauksella on kuitenkin rajalliset sovellukset korkeiden kustannustensa vuoksi.